The World according to Larko |
||||||||||
Current and not so current events as they are seen by Larko FastCounter by bCentral HOME Archives: Larko eesti keeles Larko in English Larko på svenska Kirjuta kommentaar
|
28.2.01
MITALEITA DOPINGILLA JA ILMAN? Vielä viime viikolla käytännöllisesti katsoen koko Suomi iloitsi maastohiihdon MM-kisoissa Lahden seudulla sattuneesta poikkeuksellisen voimakkaasta mitalisateesta. Suomalaishiihtäjät haalivat jalometallilätkiä toistakymmentä kappaletta, joukossa muutama kaikkein kirkkainkin. Andrus Veerpalukin ilahdutti suomalaisia soitattamalla Paciuksen hymniä 30 kilometrin lenkkinsä päätteeksi. Viikon lopulla hymy kuitenkin hyytyi. Ensin kärysi Jari Isometsä kiellettyjen aineiden käytöstä, heti perään viestikultaa hiihtänyt Janne Immonen. Asiaan tietysti kuuluu, että molemmat vilpistä kiinni jääneet vakuuttivat syyttömyyttään. Larkolla alkoivat sisäiset hälytyskellot soida jo Isometsän selityksiä kuunnellessa. Huippuhiihtäjä ei muka tiennyt käyttämänsä aineen olevan kielletty. Tavallisesti huippu-urheilijat - ja varsinkin heidän taustavoimansa - ovat varsin tarkkaan selvillä lajinsa säännöistä ja määräyksistä, oli sitten kysymys itse suorituksesta, välineistä tai suorituksen parantamisesta vippaskonsteilla. Isometsä myönsi auliisti hemoglobiiniongelmansa ja kertoi käyttäneensä verenohentajaa, jotta ei jäisi testeissä kiinni liian korkeista veriarvoistaan. Jo yleisen elämänkokemuksen mukanaan tuoma alkeellinen logiikka sanoo, että jos hemoglobiiniarvoja kerran tarkkaillaan, niin varmasti myös tarkkaillaan sellaisten aineiden käyttöä, joilla niitä pyritään manipuloimaan. Isometsän vakuuttelut eivät kerta kaikkiaan kuulostaneet uskottavilta. Jos Jari Isometsän dopingkäry olisi jäänyt lajissaan ainoaksi, olisi ehkä joten kuten ollut uskottavissa, että kysymyksessä oli yksittäinen tapaus, johon Hiihtoliiton organisaatio ei mitenkään liity. Kun parin päivän sisällä jo toinen hiihtojoukkueen jäsen jää kiinni saman aineen käytöstä, putoaa tuolta Hiihtoliiton johdon julkisuuteen tarjoilemalta väitteeltä pohja. Kyseessä ei ole mikä tahansa tabletti, joita heitellään huolettomasti naamaan, vaan sairaaloissa käytettävä lääkeaine, jota osaa ruiskuttaa suoneen joko lääkäri tai kokenut narkomaani. Tätä kommenttia kirjoittaessaan Larkolla ei ole tiedossaan koko Suomen joukkueelle tehtyjen doping-testien tulosta. Mutta vaikka se olisi negatiivinenkin, heittävät jo tiedossa olevat tosiseikat vakavan epäilyksen varjon kaikkien hiihtäjien ja heidän valmentajiensa sekä lääkäreiden ylle. Ehkäpä siinä rytäkässä leimaantuu jokunen oikeastikin syytön urheilija. Koko jupakka bensa-asemalle "unohtuneine" lääkärilaukkuineen alkaa saada jo huonon agenttifilmin piirteitä. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan "agenttilaukusta" olisi löytynyt verisiä ruiskuja, mikä mahdollistaisi DNA-analyysin avulla selvittää ainakin osittain kiellettyjä mehuja nauttineiden henkilöllisyyden. Olisi kovin noloa kansainvälisille doping-testaajille, jos näissä tutkimuksissa paljastuisi, että lääkkeitä on ruiskutettu testeissä puhtaaksi todettuihin urheilijoihin. Jo mahdollisesti syyttömien urheilijoiden oikeusturvakin edellyttää, että asia selvitetään pohjamutiaan myöten, maksoi mitä maksoi. Hiihtoliiton sponsorit äänestävät lompakollaan, hiihtostadionien katsomoita kansoittavat kannustajat jaloillaan. Opetusministeriö menettelee Larkon mielestä oikein jäädyttäessään Hiihtoliiton valtionavun. Suomalaisten saamista mitaleista ei enää oikein osaa iloita. Iloitkaamme siis Andrus Veerpalun kultamitalista, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä on saavutettu rehellisin keinoin! 23.2.01
The Republic of Estonia is celebrating her 83rd birthday on Saturday. The historic occasion is being celebrated for the 10th time since the Russian occupation was brought to an end. Larko wishes to congratulate the Estonian people on this occasion. Larko also wishes good luck for the Estonian national petanque team which is trying to overcome their Finnish opponents on the very same day. Have a nice independence day! 22.2.01
As you propably know Tallinn is the capitol of Estonia. If you have visited the city you also know that it is a wonderful place to go to. If you have not been to Tallinn you should go there as soon as possible. If you want to visit Tallinn but do not want to spend a lot of money for accomodation you might want to read further. If you don't mind paying a large amount of money for bad service in a sterile accomodation, then that is your business. After all it is your money we are talking about. Should that be the case do not waste any more time on this notice. But if you want to stay in a cosy and friendly little Bed & Breakfast establishment right in the heart of Tallinn, you will be pleased to learn that Larko now reveals where he stays whenever he is in town. Larko's home away from home is OldHouse Bed & Breakfast. OldHouse is a nice little inn right across the street from the exellent Czech restaurant Svejk in the Old Town. The rooms are comfortable enough. There is a cosy dinig room with a fire place. It is a small business which is why the staff really cares for you. And it is unbelievably cheap. After all, there are so many other nice things in Tallinn to spend your money on. Want to know more? If you do why not click right here? 21.2.01
Technical trouble Sorry, folks. There has been some technical trouble, which has stopped Larko from publishing at this site. It is now sorted out. Larko will soon return with fresh commentaries. Also the links will shortly be returned 15.2.01
The World according to Larko becomes bi-linqual As of today, the Estonian entries have diasappeared from The World according to Larko. To learn about Larko's views in Estonian please visit Maailm Largo järgi. For a few weeks Larko has been publishing his Estonian entries paralleled both here and on a separate site. The other site has been visited by three or four times as many readers as the good old World in a period of three months. That is why Larko feels it makes sence to publish where people are more likely to come. By this measure Larko also hopes to be able to improve his output in English and Finnish. 13.2.01
Viikon sitaatti "Ruotsihan on raahannut koko Johanssonin suvun tänne pelaamaan, joten tässä saa olla todella tarkkana, että pysyy selvillä siitä, kuka Johanssoneista on kulloinkin kentällä." Antero Mertarantalätkämatsia selostaessaan YLE TV2 11.2.2001 klo 19.25 11.2.01
|